Uitto

- img_6831.jpg

Tässä Sirkka Äkäslompolo/Friman ylittää suksilla seuraavan kuvan uiton tammisiltaa sotavuosien aikaan. Kevät on jo pitkällä. Kuvasta näkee hyvin sillan tahallisen kapeuden ja vahtituvan oudon paikan. Tammituvassa säilytettiin uittotammen lankkuja kevään uiton jälkeen.

- 
okatakasjoki1933_1.jpg

Myös Äkäsjokea käytettiin ennen puiden uittamiseen Tornionjokeen ja edelleen meren suulle. Uiton onnistumiseksi Äkäsjoen sivupuroihin tammettiin vettä talteen. Myös Äkäslompolojärveen padottiin kevään tulvavettä kuvan tammella. Tammen päällä on kapea silta ja tammilankkujen säilytysvaja. Kyläläiset eivät halunneet osallistua sillan kannen kustannuksiin ja uittoyhdistys teki siksi sillalle vain kapean kannen ja laittoi kiusallaan varaston keskelle siltaa. Näin estettiin hevosilla ajo sillan kautta. Taustalla on Kesänkitunturi. Nykyinen silta on vanhasta noin 20 m. alavirtaan.

- img_1070.jpg

Tässä ylitetään Äkäsjokea Maitonivan kohdalta edellisen kuvan alapuolelta aikaan, kun ajettavaa siltaa ei vielä ollut. Kärryt ovat tyypillisiä lannan, hiekan ja vastaavan ajoon tarkoitetut kippikärryt. Jäljempänä oleva vaalea hevonen on Tuure Kaulasen Voikko.

 

- img_1987.jpg

Vanhan uittotammen osia näkee vielä kävelysillan rakenteissa (heinäk. 2010)

- img_2468.jpg

Uittomiesten kahvitauko Kuerjoella Linkkojen alapuolella. Oikealla istuu Lorens Gardin, joka tuli Ruotsin Hotista Äkäslompoloon. Vas. takana Einari Kangosjärvi.

- img_2851.jpg

Kuerjoen Linkoilla tarvittiin paljon väkeä puiden uittamiseksi kapeassa joessa. Väinö Pietikäinen on tullut kesken töiden kuvaajan malliksi.

- tukkijatkia.jpg

Tässä vuodelta 1927 (?) olevassa repeytyneessä kuvassa ovat Svante Friman ja Einari Kangosjärvi. Kuejoen linkkojen alapuolella on tukkisuma, jota miehet ovat purkamassa.

- niskakoski-5.jpg

Tässä Kuerjoen putouksien eli linkkojen alapuolelle on rakennettu vahvat ohjausvallit puiden uittoa varten (1933).

- niskakoski-6.jpg

Kuerjoen silta- ja tammirakennelmia heinäkuussa 1933. Tie Äkäsjokisuulta Äkäslompoloon kulki tämän sillan kautta. Torsten Rancken kumppaneineen ovat pystyttäneet teltan sillan kupeelle ihan tien viereen.

 

- img_2506.jpg

Äkäsjoen Niverkoskella tukkisumaa ovat purkamassa vasemmalla Kalle (Kaarle) Kangosjärvi (s. 1910). Tukin päällä istuu Aukusti Raittimo.

- img_2496.jpg

Uittomiehiä tauolla. Kuvasta on tunnistettu Tuure Kangosjärvi, Arvo Friman, Aukusti Friman, Kaarlo Kangosjärvi, Tuure Friman ja Oskar Förlund. Uittopomo edessä koiran kanssa.

- niskakoski-3.jpg

Uittomiehet joutuivat välillä koskenlaskijoiksi. Tässä vauhdikkaassa kuvassa Svante Friman ohjaa ja Pekka Halonen tähystää keulalla. Paikka on Äkäsjoella Kutuojan suun yläpuolella (kesäkuu 1955).

 

- img_2798.jpg

Järvelle on ajettu puita uittoa varten. Lumituisku on vähän maisemoinut niitä. Taustalla Kentän talo.

 

- niskakoski-2.jpg

Traktori on tuonut lastin parkattuja puita Äkäslompolojärven jäälle (maaliskuu 1958).

- niskakoski-1.jpg

Puutavaraa Äkäslompolojärven jäällä. Etualalla koneellisesti kuorittua sellupuuta (Maaliskuu 1958). 

 

- img_7914.jpg

Nykyään hiihtäjät nauttivat kevätauringosta tämän järven jäällä ilman puuesteitä ja ilman moottorikelkkoja. Kyllä kelpaa hiihdellä!

 

- niskakoski-4.jpg

Zetor-traktori on saanut nenälleen suojan, jotta sen lämpö pysyy paremmin pakkasessa. Kuljettajalla ei varmaan tullut hiki tässä avomallissa talven pakkasissa (1958).

- img_2881.jpg

Uittomiehiä keksineen Kuerjoen sillalla. Kuva on varmaan 1960 luvun vaihteesta, koska miehillä ei ole päässä enää hattuja, vaan lippalakit. Oikealla olevan ryhmän vasemmassa reunassa on Olavi Ristimella ja hänestä kolmas oikealle toppatakkinen Heimo Äkäslompolo. Kuvaajaa katsova silmälasipäinen on Väinö Pietikäinen ja edessä keksi olalla katsoo pois päin Aapi Äkäslompolo.

 

- img_7226.jpg

Etualalla Olavi Ristimella Äkäsjoen uitossa joskus 1960-luvun alkupuolella

- img_4206.jpg

Uiton tauolla pantiin heti korttipeli käyntiin. Koska neljä pelaa ja yksi on kihona, niin meneillä on varmaan tuppi. Vasemmalla kahvia juo Arvid Äkäslompolo Luosusta eli Heikun Arviiti. Takana on laukupuoli eli laavu uittomiesten taukopaikkana.