Anja-tädin muistolle

 

Tätini Anja Kurkkio, omaa sukua Kaulanen, hiipui pois Kolarin terveyskeskuksessa 29. huhtikuuta 89 vuoden ikäisenä. Kun saatoimme hänet Kolarinsaaren hautausmaahan Vertin viereen 22. toukokuuta, kesä oli harvinaisen pitkällä; tuomi työnsi jo kukkiaan esiin.

Anjan viimeisiä vuosia varjosti Alzheimerin tauti, joka vei hänet vääjäämättömästi läheistenkin ulottumattomiin. Anjan lapsuus ei ollut helppo. Hän oli Hille ja Saima Kaulasen seitsenlapsisen perheen kolmanneksi vanhin. Kun syöpä vei perheen äidin, Anja oli kymmenvuotias. Näin hänestä tuli talouden vanhin nainen, jonka vastuulle jäi huolenpito pienemmistä isän ja veljien ollessa ansiotyössä.

Nuorin veli Esko oli vain puolentoista vuoden ikäinen äidin kuollessa. Koska äidin kohtalo oli tiedossa, oli sovittu, että Esko pääsisi ottopojaksi Sieppijärvellä asuvalle enolleen. Ennen kuolemaansa Saima-äiti synnytti tytön, joka kuitenkin menehtyi. Anjan tehtäväksi tuli saattaa Esko-veli uuteen kotiin. Samalla kyydillä matkasi kuollut pikkusisko kirkkomaahan. Kun Anja palasi Äkäslompoloon, hänellä ei ollut enää äitiä.

Talvisotakin koetteli perhettä vieden vanhimman pojan. Sota-aikana Anja tapasi tulevan miehensä Eevert Kurkkion, jonka kanssa meni naimisiin vuonna 1944. He asettuivat miehen kotitilalle Kittilän Muusaan. "Rannalle erämaajärven, mies nuoren vaimon toi...", Vertillä oli tapana laulaa. Nuorenparin elämä alkoi murheellisesti, kun terveenä syntynyt esikoispoika kuoli kolmiviikkoisena. Vuonna 1947 Anja ja Vertti muuttivat Äkäslompoloon. Vertin selässä keikkuvassa kontissa uuteen kotikylään matkasi puolivuotias Markku-poika.

Matkailu antoi jo tuohon aikaan leivänlisää, kun Anja ja Vertti alkoivat hoitaa Stenan majaa. Oma talo nousi Anjan kotitilalle ja sai nimekseen Takalehto. Sinä päivänä vuonna 1951, kun koti oli valmis, se otti vastaan ensimmäiset matkailijat. Samalla vuosikymmenellä syntyneet Marketta ja Martti kasvattivat perheen viisihenkiseksi. Kurkkioiden pirtti oli keväisin pyhitetty ruokailijoille, ja Anja hääräsi apulaisineen keittiössä. Tilanne muuttui 1970-luvun alussa, kun pihaan rakennetusta tiilinavetasta tehtiin ruokala. Muutamaan vuotta myöhemmin Markku ja Ulla ottivat hoitoonsa yrityksen, joka nyt on jo kolmannen sukupolven hallussa.

Anja oli sisarusparvensa tapaan huumorintajuinen ja osasi taitavasti pukea ajatuksensa sanoiksi. Mielessä ovat ne monet leikkisät huomatukset, joita häneltä vuosien varrelta sai kuulla. Taitoaan hän hyödynsi myös kirjoittamalla ylös muistoja elämänsä varrelta. Anjan ja Vertin onnellinen avioliitto ja yhteiset eläkepäivät päättyivät Vertin kuolemaan vuonna 1996. Lapset pitivät kuitenkin huolen siitä, että Anja sai asua kotonaan niin kauan kuin mahdollista.

Anja-täti on poissa, mutta kukaan, joka on nähnyt hänen iloisen hymynsä ja kuullut hänen helisevän naurunsa, ei voi niitä unohtaa.

Kari Kaulanen