Vanhasetä on poissa

 

Kuvassa Aatos 2.7.2011 Lomakeskus Seidan pirtissä.

Setäni Aatos Hermanni Kaulanen kuoli Kolarin terveyskeskuksessa 15. syyskuuta 2018 ollen 92-vuotias. Syyskuun viimeisenä päivänä saatoimme hänet Irman ja Kain viereen.
Aatos syntyi Hille ja Saima Kaulasen neljänneksi vanhimpana lapsena yhdessä kaksoisveljensä Ahtin kanssa. Lisäksi perheeseen kuului velipuoli Armas. Ahti ei kuitenkaan jaksanut elää kuin reilun vuoden.
Kaksosten jälkeen perheen Lehon torpaksi kutsuttuun kotiin syntyivät Milja ja Esko. Heinäkuussa 1932 syntyi vielä tyttö, Ulla, joka ei kuitenkaan selvinnyt elämälle. Ehkä hyvä niin, sillä Saima kuoli muutamaa päivää myöhemmin vatsasyöpään.
Vuoden ikäinen Esko annettiin Sieppijärvelle enon hoiviin, muut lapset jäivät Hille-isän ja vanhempien sisarusten huolenpidon varaan.

Aatoksen lapsuudenkoti eli Lehon torppa


Elämää leimasi välillä suoranainen köyhyys, ja Aatos joutui veljiensä tapaan jo nuorena hankkimaan leipää savotoilta ja uittopurojen varsilta.
Sota-aika vei Hillen, Armaksen, Heinon ja Toivon taistelukentille. Armas kaatui talvisodassa, muut selvisivät ilman ruumiillisia vammoja. Aatos sai sotilaskoulutuksen, mutta sairastui, eikä ehtinyt rintamalle. Anja ja Milja hoitivat kotia, kunnes Lapin sodan aikana joutuivat evakkoon muiden kyläläisten tavoin.
Äkäslompoloa ei poltettu, joten kyläläiset saattoivat palata sodasta ja evakosta koteihinsa toisin kuin useimpien muiden Lapin kylien asukkaat.

Kurulan talo, josta tuli Aatos ja Irma Kaulasen koti ja matkailuyrityksen keskus.


Aatos oli aktiivinen ja aikaansaapa ja tiiviisti mukana esimerkiksi urheiluseura Ylläksen Nousun ja kylän maamiesseuran toiminnassa.
Hänen muutkin kykynsä huomattiin. Niinpä hän muun muassa käytti kyläläisten puheenvuoron Stenan majan isännän, Gunnar Stenforsin muistotilaisuudessa.

Irma ja Aatos hääkuvassa syksyllä 1952

Aatos avioitui Irma Äkäslompolon kanssa, ja nuoripari muutti Kurulaan pitämään huolta Aatoksen isoisästä ja tämän puolisosta sekä heidän polion vammauttamasta pojastaan. Esikoispoika, Ahti, syntyi vuonna 1953. Perhe kasvoi Kaunolla vuonna 1956 ja Kailla 1965.


Myös Kurulassa harjoitettiin matkailua, ja nopeasti syntyi asiakkuussuhteita, jotka aikojen kuluessa muuttuivat kestäviksi ystävyyssuhteiksi.
1970-luvun alkupuolella Aatos lähti mukaan kunnallispolitiikkaan ja oli siinä vuosikaudet näkyvässä roolissa.
Matkailu kasvoi ja Aatos oli monen muun kylän miehen tapaan – usein Heinon ja Toivon kanssa – pystyttämässä mökkejä eri puolille kylää. 1980-luvun alussa hän rakensi mökkejä itselleen ja teki entisestä navetasta ruokalan. Näin syntyi Lomakiekerö.

Aatos (kuvassa oikealla) oli mukana myös paikallisen urheiluseuran toiminnassa. Tässä hän on sukulaistensa Jounin ja Emmin kanssa Torniossa kurssilla.

Kain kuolema mullisti perheen elämän, jonka oli kuitenkin jatkuttava.
Aatos ja Irma rakensivat uuden talon, josta muuttivat yhdessä palvelutaloon. Irman kuoltua Aatos asui viimeiset vuodet yksin.
Aatos oli monessa asiassa edelläkävijä. Jo 1950-luvulla hän hankki kameran, traktorin ja kylän ensimmäisen yksityisauton. Hän oli innokas lukija, ja purki ajatuksiaan myös laulujen sanoihin. Näin syntyivät muun muassa Ylläsvalssi ja Tukkilaisen muistelo.

Aatos työskenteli paljon Ylläksen matkailutehtävissä. Tässä hän auttaa laskettelijaa saamaan hissikapulasta kiinni.

Minulle Aatos oli tärkeä ihminen, joka välähtelee muistikuvissani lapsuusvuosista lähtien. Aatos esitti tekemänsä hauskan kronikan maamiesseuran juhlassa, Aatoksen auton kyydissä pääsin niin Kittilän markkinoille kuin umpisuolen leikkaukseen. Pienen pojan elämän huippuhetkiä oli, kun sain vetää perunannostokonetta Aatoksen traktorilla. Aatokselta sain kirjoja lainaan ja nuorena olin monesti apupoikana samoilla työmailla.
Kun tein 1990-luvulla Kuukkelia ja kirjoitin siihen murrepakinoita, sain useimmat aiheet Aatokselta. Hän kirjoitti myös itse Kuukkeliin tarinoita vanhoista ajoista nimimerkillä Vanhasetä.


Yksi pysyvä muisto Aatoksesta on kiinnitetty kappelin seinään; juuri hän hankki taulun, johon on kirjoitettu Äkäslompolon sankarivainajien nimet.
Kiitos kaikesta, Aatos-setä. Lepää rauhassa.

Kari Kaulanen

============================

Aatos Kaulasen lauluista

”Laulujeni synty”

Alla oleva teksti on otettu Ahti Kaulasen julkaisusta ”Vain seitsemän päivää”; Lumiperhonen 2006. Siihen Ahti on kerännyt Aatoksen, Kaunon ja omia sävellyksiään ja sanoituksiaan. Mukana on myös Äkäslompolossa syntyneet Reino Helismaan ja Junnu Vainion laulut. Ahti on kauniisti kuvittanut vihkosen.

Näin Aatos:

”Olen syntynyt ennen sotia kruununtorpparin perheeseen. Äidistäni minulla ei juurikaan ole muistikuvia. Lapsuuteni kului pääasiassa työn merkeissä eikä huvitteluun juuri ollut aikaa. Iltapuhteet kuluivat usein vanhojen ihmisten tarinoita kuunnellessa. Siihen aikaan ei puhuttu saamelaisista, vaan porolaumoineen kiertävistä lappalaisista. Sellainen oli isäni äidin isä Salmi-Simu, jolla oli talo Salmijärven rannalla. Jo silloin kuvittelin mielessäni, miten he viettivät kesäiltaa Äkäslompolo-järven rannalla.

Tarinan lannanmiehen tulosta sain isoisäni kertomuksesta, kuinka hän viisivuotiaana tuli isänsä ja äitinsä mukana veneellä Äkäslompoloon. He asettuivat asumaan Kaulan tilalle, jonka mukaan saivat sukunimen Kaulanen entisen Pudas-nimen sijaan.  

Jo ennen sotia Äkäslompoloon ilmestyivät ensimmäiset etelän vieraat, joita myöhemmin alettiin kutsua turisteiksi. Kyläläisiä ihmetytti, miten joku haluaa tulla hyvinvointietelästä köyhään, tiettömien taipaleiden takana olevaan pieneen kylään. He saivat kuulla, että alue oli näiden mielestä kaunis.

Moiseen seikkaan paikalliset asukkaat eivät olleet kiinnittäneet huomiota, eikä heillä ollut mitään, mihin maisemaa verratakaan. Useimmat syntyivät ja kuolivat Äkäslompolossa käymättä juuri kirkonkylää kauempana.

Tuli uusi aika tuoden mukanaan ison maailman tuulet. Vähitellen matkailusta kehittyi bisnes, joka toi mukanaan melua, saasteita ja kilpailua. Laulua kirjoittaessani tilanne ei ollut vielä sellainen kuin tänään, mutta merkit olivat jo ilmassa.

Alun perin kirjoitin runon Villiruusu-laulun nuottia mukaillen. Myöhemmin poikani Kauno teki sanoihin uuden sävelen. Näin syntyi Ylläsvalssi.

- img_1782.jpg

Kuerjoen ylälinkka, josta Aatos alla kertoo.  Kuva Kalervo Niskakoski

Olin jo pikku poikana mukana tukinuitossa Kuerjoella. Työ oli kovaa ja väsyttävää, eikä silloin tullut laulun tekeminen mieleen. Vanhana miehenä istuin linkkojen luona ja kaikki muistot tulivat elävänä silmiin. Tuntui kuin aika olisi pyyhkäisty pois. Näistä tunnelmista kirjoitin laulun Tukkilaisen muistelo.

Talvella 1975-1976 olin töissä entisöimässä Äkäsmyllyä. Kauniina pakkaspäivänä seisoin sillalla ja katselin koskikaran sukeltelua. Kuuraiset koivut taipuivat joen ylle.  Samana iltana kotona kirjoittelin jo ensimmäistä säettä lauluun Kaamos. Ahti teki molempiin lauluihin sävelen.”